Hyppää sisältöön

Nuorisotutkimuspäivät 2016

Global Responsibility in Youth Research - Nuorisotutkimuksen globaali vastuu

Maailmassa on tänä päivänä enemmän nuoria kuin koskaan aiemmin. YK:n väestörahasto UNFPA:n mukaan 10–24-vuotiaita on 1,8 miljardia, ja nuoren ikäryhmän on arvioitu kasvavan vuoteen 2050 mennessä kahteen miljardiin. Noin 85 prosenttia maailman nuorista asuu globaalin etelän kehitysmaissa. Globaalin etelän yhteiskuntailmiöt sekä etelän ja pohjoisen väliset suhteet ovat jääneet vähäiselle huomiolle sekä yhteiskunnallisessa keskustelussa että länsimaisessa nuorisotutkimuksessa. Globaali muuttoliike on kuitenkin tehnyt maapallon epätasaisen väestörakenteen sekä epätasa-arvoiset elinmahdollisuudet näkyväksi. Liikkeellä ovat erityisesti lapset, nuoret ja nuoret aikuiset.

Helsingissä Tieteiden talolla 7.–8.11.2016 järjestetyt XV Nuorisotutkimuspäivät tarkastelivat globaalia muuttoliikettä lähestytään nimenomaan nuorisopoliittisena kysymyksenä. Päivien teemana oli Global Responsibility in Youth Research – Nuorisotutkimuksen globaali vastuu.

Konferenssi pyrki herättämään kriittistä keskustelua siitä, kenen näkökulmasta ja millä ehdoilla nuorisotutkimusta tehdään, ja etsimään vastauksia nuorisotutkimuksen globaaleihin haasteisiin. Konferenssissa nousevat esiin muun muassa nuoriin Eurooppaan hakeutuviin turvapaikanhakijoihin ja nuorten radikalisoitumiseen liittyvät ajankohtaiset kysymykset. Päivillä pohdittiin myös nuorten arjen ja tulevaisuuden mahdollisuuksia kriisi- ja konfliktialueilla. Globalisoituneessa maailmassa ihmiset, tavarat ja ilmiöt liikkuvat maailmanlaajuisesti.

Konferenssi kiinnittää huomiota siihen, että myös Suomi on muutoksessa ja maailman muutokset vaikuttavat myös täällä ja lähialueilla asuviin nuoriin. Kuten YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselma joulukuulta 2015 peräänkuulutti, myös tällä konferenssilla haluamme kannustaa tutkijoita kertomaan nuorten osallisuudesta ja toimijuudesta haasteellisissa elinympäristöissään. Nuoret on otettava mukaan aktiivisina toimijoina kaikilla tasoilla ja heillä on oltava mahdollisuus mielekkääseen elämään, itsensä kehittämiseen ja työllistymiseen.

Kansainväliset pääpuhujat

Konferenssin pääpuhujina vierailivat tutkija Maria Pisani (University of Malta), joka on perehtynyt Eurooppaan hakeutuviin nuoriin turvapaikanhakijoihin ja lasten ja nuorten ’pakotettuun’ muuttoliikkeeseen sekä tutkijana että ihmisoikeusaktivistina.

Professori Fadma Aït Mous (University Hassan II of Casablanca) puolestaan on eteläisen Välimeren alueen nuorten sosiaalisten liikkeiden, työllisyyden ja muuttoliikkeiden asiantuntija.

Elokuvatutkija, Professori Stephanie Hemelryk Donald (iCinema Research Centre, University of New South Wales, Australia) käsittelee maahanmuuttajalasten ja nuorten yksinäisyyden ja turvattomuuden tunteiden käsittelyä visuaalisin menetelmin ja avaa metodisesti herkän näkökulman sensitiiviseen tutkimuskenttään. 

Päivien kotimainen pääpuhuja on egyptiläisten nuorten poliittista aktivismin tutkija, tutkijatohtori Henri Onodera (Helsingin yliopisto).

Lisäksi Nuorisotutkimuspäivillä kokoontui yhteensä 19 työryhmää, jotka kattoivat laajan kirjon ajankohtaista nuorisotutkimusta. 


Tilaa uutiskirjeemme

Tilaamalla uutiskirjeemme pysyt ajan tasalla nuorisotutkimuksen ajankohtaisista asioista. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa.