Antti Rinteen hallituksen hallitusohjelma Osallistava ja osaava Suomi (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.) julkaistiin 3.6.2019. Iltalehti otsikoi heti seuraavana päivänä, kuinka Rinteen hallitusohjelmassa mainitaan 130 kertaa sana ”selvitetään” (Iltalehti, 4.6.2019 (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)). Vertailuna pääministeri Juha Sipilän hallituksen strategisessa ohjelmassa (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)näin luvattiin tehdä ainoastaan 16 kertaa. Selvittämisen lisäksi Rinteen hallitusohjelmassa puhutaan erilaisten toimintojen ja vaikutusten arvioimisesta 78 kertaa, kun pääministeri Juha Sipilän hallituksen strategisessa ohjelmassa näin tehdään 25 kertaa. Vaikka Rinteen hallitusohjelma on kaikkien aikojen pisin (kts. esim. YLE, 5.6.2019 (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)), voi selvitysten ja arviointien laajaa kirjaamista pitää eräänlaisena arviointitutkimusten, asiantuntija- ja selvitystyön arvonantona: uusi hallitus haluaa tehdä politiikkaa, joka perustuu tutkittuun tietoon. Hallitusohjelmaa on mahdollista lukea uuden hallituksen halukkuutena tehdä yhteistyötä tutkimusmaailman kanssa. Tässä Näkökulma-tekstissä pohdin arviointitutkimusten tekemistä akateemisena yhteiskuntaan osallistumisen muotona, toisin sanoen eräänlaisena tiedeaktivismin tai jopa kansalaistoiminnan muotona.
Vaikka Rinteen hallitusohjelma on kaikkien aikojen pisin, voi selvitysten ja arviointien laajaa kirjaamista pitää eräänlaisena arviointitutkimusten, asiantuntija- ja selvitystyön arvonantona: uusi hallitus haluaa tehdä politiikkaa, joka perustuu tutkittuun tietoon.
Perinteisesti tutkimus jakautuu akateemiseen ja soveltavaan tutkimukseen. Tiedemaailma luokittelee tutkijan julkaisut vertaisarvioituihin ja vertaisarvioimattomiin julkaisuihin, hierarkiaan, jossa ylimmässä kategoriassa ovat kansainväliset tiedelehdet – erityisesti sellaiset, joiden vaikuttavuuskerroin (engl. impact factor) on suuri. Tieteentekijöiden keskuudessa ei voi välttyä ohjeelta: ”jos haluat menestyä ja edetä urallasi, älä julkaise missään muualla kuin vaikuttavuuskertoimiltaan kovissa lehdissä!”
Break the Fight! – Breikkaa koulukiusaamista vastaan (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.) on Arja Tiili Dance Companyn 2014 käynnistämä taidekasvatuksellisten toimintojen kokonaisuus, johon sisältyy taidetyöpajoja 5.-9.-luokkalaisille sekä ammattiteoksia. Break the Fight! Mahdollisuus kuulua -hankkeessa toteutetaan kolmen vuoden ajan 12 viikkoisia hiphop-taidetyöpajaprosesseja kouluissa sekä tarjotaan ilmaisia harrastusmahdollisuuksia Itä-Helsingin nuorisotaloilla, kauppakeskuksessa ja ilmaistapahtumissa. Nuorisotutkimusverkoston käynnissä olevassa tutkimushankkeessa tutkitaan miten Itä-Helsingissä tapahtuva BTF-toiminta tukee nuorten kestävää hyvinvointia.
Hanke on jatkoa Nuorisotutkimusverkoston aiemmin (2017-2018) toteuttamalle Break the Fight! -valtakunnallinen kiertuetuki- ja mallinnushankkeelle. Hankkeen loppujulkaisu Väkivallattomuuden sanomaa yläkouluihin hiphop-kulttuurin keinoin (toim. Sofia Laine) ilmestyi marraskuussa 2018.
Viime vuosina myös yliopistot ja muut tiedeyhteisöt ovat ryhtyneet peräänkuuluttamaan yhä enemmän tieteen vaikuttavuutta (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.). Samaan aikaan Suomen Akatemiassa käynnistyi strategisen tutkimuksen neuvoston (STN) (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.) työskentely, jolla on vahva valtion ohjaus sekä mittava budjetti rahoittaa pitkiä ja laajoja hankkeita. Linjauksessa vuodelta 2015 kerrotaan, kuinka neuvosto ”rahoittaa yhteiskunnallisesti merkittävää ja vaikuttavaa korkeatasoista tiedettä. Tutkimuksen avulla etsitään konkreettisia ratkaisuja suuriin ja monitieteistä otetta vaativiin haasteisiin. […] STN tekee vuosittain tutkimuksen teema-alueista ehdotuksen valtioneuvostolle (VN), joka määrittää tutkimuksen tarpeen. VN:n valitsemat teemat STN muotoilee ohjelmiksi. Ohjelmat ovat 3–6-vuotisia. STN tekee rahoituspäätöksiä noin 55 miljoonalla eurolla joka vuosi.”
Arviointitutkimuksen moninaiset politiikkayhteydet
Tutkimuksen tiiviimpi poliittinen ohjaus sekä tutkimuksen valjastaminen poliittisen päätöksenteon tueksi näkyy myös suomalaisessa nuorisopolitiikassa. Opetus- ja kulttuuriministeriö nimesi vuonna 2018 kaksitoista osaamiskeskusta kaksivuotiselle toimikaudelle. Osaamiskeskusten tavoitteeksi on määritelty nuorisotoimialan kehittäminen valtakunnallisen nuorisotyön ja -politiikan ohjelman (VANUPO) 2017–2019 tavoitteiden mukaisesti. Nuorisotutkimusseuran yhteydessä on toiminut yksi osaamiskeskuksista, jonka keskeisimpänä tavoitteena on tuottaa luotettavaa ja ajantasaista nuorten elinoloja ja nuorisoalaa koskevaa tutkimustietoa palvelemaan niin nuorisopoliittista päätöksentekoa, kuin koko nuorisotoimialaa.
Uudessa hallitusohjelmassa todetaan, että VANUPOn pääteemaksi otetaan nuorten syrjäytymisen ehkäisy ja osallisuuden vahvistaminen (s. 173). Samassa kappaleessa luvataan varmistaa ”nuorten palveluiden vaikuttavuus, mittarit, arviointi ja tutkimus”. Tämän voi optimistisesti lukea siten, että arviointitutkimusta nuorten syrjäytymisen ehkäisyn ja osallisuuden vahvistamisen teemojen äärellä tullaan hyvin todennäköisesti toteuttamaan tulevien vuosien aikana erilaisilla tutkimusasetelmilla.
Mikä arviointitutkimus?
Soveltavaa tutkimusta, jossa arvioidaan toiminnan ansiot ja heikkoudet suhteessa toisiin toimintavaihtoehtoihin ja vastaaviin projekteihin sekä projektin merkitystä kyseisessä kontekstissa.
Arviointitutkimus on systemaattinen yhteiskuntatieteellisten tutkimusprosessien sovellus sosiaalisten interventio-ohjelmien käsitteellistämisen, suunnittelun, toteutuksen ja hyödyllisyyden arvioimiseksi.
Opetus- ja kulttuuriministeriöllä on myös ennalta vaikeammin määriteltäviä, usein pikaisiakin tiedontarpeita, jolloin osaamiskeskukset ovat helposti tahoja, joita lähestytään myös ohi- ja yli suunnitellun tiedontarpeen. Ylipäätään arviointitutkimus on usein nopeatempoista ja vahvasti kiinni nykyhetkessä. Tutkimusneuvottelut lähtevät ensisijaisesti liikkeelle tutkimuksen tilaajan tarpeesta ja aikataulusta. Lisäksi kenttä, eli se pienoismaailma ja toimijoiden verkosto, johon tutkijan katse ja aineistonkeruumenetelmät kiinnittyvät, saattaa toivoa tutkijalta näkemyksiä, osallistumista tai pienoispalautetta jo tutkimusprosessin aikana, ennen varsinaisen tutkimuksen valmistumista.
Kun arviointitutkimusta tarkastelee tiedeaktivismina ja kansalaistoimintana, näyttäytyy tutkijan rooli moninaisena ja dialogisena suhteessa ympäröivään yhteiskuntaan tai yhteisöihin. Tutkittuun tietoon perustuen tutkija tai tutkimusryhmä julkaisee ajankohtaista materiaalia, järjestää seminaareja ja keskustelee poliittisten päättäjien kanssa. Samaan aikaan tämä voi olla tapa kerätä tutkimukseen lisäaineistoa ja -ymmärrystä. Ajallemme tyypillisesti tiedeaktivismin on syytä näkyä ja kuulua myös verkossa, varsinkin sosiaalisessa mediassa. Nyt avautuva kirjoitussarja toimiikin myös eräänlaisena blogina, nettikirjoitusten sarjana arviointitutkimuksista – eli on omalla tavallaan sitä tiedeaktivismia, jolla pyritään osallistumaan ajankohtaiseen yhteiskunnalliseen keskusteluun ja tekemään maailmasta parempaa.
Nuorten osallisuuden vahvistaminen tiedeaktivismin muotona
Nuorten osallisuus ei ole ainoastaan tärkeä teema uudessa hallitusohjelmassa, vaan nuorten kuuleminen ja kuulluksi tulemisen vaatimus ovat viime vuosina vahvistaneet asemaansa myös nuoriin liittyvissä arviointi- ja kehittämistutkimuksissa. Hankkeiden tutkimuksellisen kehittämisen avulla pyritään antamaan nuorille yhä paremmat mahdollisuudet ilmaista toiveensa heitä koskevassa päätöksenteossa, sekä toisaalta kartoittamaan nuorten toiveita mahdollisimman laajasti.
Arviointitutkimus tiedeaktivismina ja kansalaistoimintana on myös sitä, että arviointitutkija dokumentoi nuorten ääntä, analysoi sitä ja raportoi siitä tutkimuksessaan. Tätä kautta hän pyrkii tutkimukseen pohjautuen perustelemaan, kuinka erilaisista rakenteista tehdään tulevaisuudessa toimivampia, minkälaisia yhteiskunnallisia päätöksiä olisi tutkimuksen perusteella tarpeellista tehdä, tai millaista politiikkaa tulisi toteuttaa.
Arviointitutkimus voi hyötyä siitä, että samaa kenttää havainnoi useampi tutkija. Samalla arviointitutkimushankkeet ovat usein niukkojen resurssien tutkimushankkeita. Pienet resurssit saattavat parhaimmillaan kannustaa uudenlaisiin tutkimuksen toteutustapoihin ja yhteistyömuotoihin. Olenkin kolmen viimeisen arviointitutkimushankkeen yhteydessä opettanut kenttätyömenetelmiä (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.) sekä etnografisen seuranta- ja arviointitutkimuksen tekemistä Helsingin yliopistossa. Ensimmäisestä kurssista opiskelijat kirjoittivat arvion opiskelijalehteen (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.) (s. 14–15), jonka mukaan kurssi oli koettu positiiviseksi esimerkiksi työelämäyhteistyöstä osana yliopisto-opintoja. Jaan opiskelijoiden näkemyksen, että tulevien kandien ja maistereiden on hyödyllistä nähdä arviointitutkimushankkeita osana opintojaan ja harjoitella tutkimuksen tekemistä niiden ääressä.
On myös huomattava, että nuorten ääni tai kuulluksi tuleminen voi olla muutakin, kuin selkeästi artikuloitua puhetta tai tekstiä. Esimerkiksi Sanna Aaltonen, Noora Hästbacka ja Antti Kivijärvi (2017) ovat analysoineet meteliä, kohinaa ja hiljaisuutta (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.) – minkälaista tietoa näillä ulottuvuuksilla liikkuu? Tämän arviointitutkimukseen liittyvän kirjoitussarjan Liikkeellä tunteella -tekstissä Riikka Hynninen kuvailee, miten tutkija kuuntelee nuoria ja toimintoja liikkeen ja kehollisuuden avulla. Valokuvat nuorten piirtämistä graffititöistä ovat myös nuorten liikkeen (ts. kuinka kynä on liikkunut paperilla tai kankaalla) sekä nuorten äänen tallentamista. Sekä nuorten ääni (voice) että metelin pitäminen (making noice) on tulkittavissa nuorten osallisuudeksi ja aktiiviseksi kansalaisuudeksi (mt., 203), jota tutkijan on syytä kuunnella ilmiön ymmärtämiseksi.
Arviointitutkimus kietoo tutkimuksen toimintaan
Arviointitutkimusen tekijät muotoilevat käytännön toiminnoista akateemisia lauseita ja pyrkivät sanoituksillaan avamaan käytännön toimijoille uusia toimintahorisontteja. Tutkijat toimivat moniroolisesti kentällä, kabineteissa, estradeilla ja omissa tiedeyhteisöissään. Moniroolisuus saattaa tuntua arviointitutkijasta paineiselta ja tuoda mukanaan riittämättömyyden tunnetta. Myös työajan jakaminen eri rooleihin ja toimintoihin voi olla haasteellista, koska esimerkiksi kehittäjän ja tutkijan roolien suhde voi olla ristiriitainen. Tutkijan ollessa kentällä hänet saatetaan pyrkiä asettamaan konsultin rooliin tai hänen vielä keskeneräistäkin työtään voidaan käyttää todisteluna sille, että hanke on ”tutkitusti toimiva”. Tutkijalle saatetaan myös asettaa kohtuuttomia odotuksia kaikkien asioiden asiantuntijuudesta tai hänelle voidaan pyrkiä kaatamaan arvioitavan hankkeen eettinen vastuu. Usein arviointitutkimushankkeet käynnistyvät nopeatempoisesti, jolloin kentän toimijoiden ymmärrys tutkimuksen eri ulottuvuuksista ja työvaiheista voi jäädä epäselväksi tai puutteelliseksi. Toimijoiden riittämätön ymmärrys tutkimuksen teosta voi aiheuttaa turhaa hämmästystä ja väärinymmärrystä.
Arviointitutkimusen tekijät muotoilevat käytännön toiminnoista akateemisia lauseita ja pyrkivät sanoituksillaan avamaan käytännön toimijoille uusia toimintahorisontteja. Tutkijat toimivat moniroolisesti kentällä, kabineteissa, estradeilla ja omissa tiedeyhteisöissään. Moniroolisuus saattaa tuntua arviointitutkijasta paineiselta ja tuoda mukanaan riittämättömyyden tunnetta.
Arviointitutkimukselle on myös tyypillistä erilaisten tutkimustietoa koskevien odotusten ristiveto: tutkimuksen tilaajalla on omat tiedonintressinsä, joihin hän odottaa vastauksia. Tutkimuksen tilaajan ohella sen rahoittajalla saattaa olla omat intressinsä, joiden lisäksi tutkijalla on usein omat, akateemisemmat tiedonintressinsä käytäntöihin kiinnittyvän tiedon tuottamisen lisäksi. Arviointitutkimuksen tilaaja on harvoin itse tutkija, jolloin tutkijalta toivotaan usein myös aktiivista kehittäjän tai konsultin roolia, josta käsin tutkija hyvin konkreettisellakin tasolla esittää kehitystoimenpide-ehdotuksiaan perustuen tutkimuksen aikana kerättyyn tietoon sekä aiempaan tutkimukseen aiheesta. Jotta osapuolet paremmin ymmärtäisivät toistensa näkökulmat, päämäärät ja motiivit, on vuoropuhelu eri toimijoiden välillä tärkeää. Dialogin kautta sekä toiminta että tutkimus voivat kirkastua, ja ottaa uutta mielekkäämpää suuntaa.
Teoreettisilla ja menetelmällisillä valinnoilla on vaikutusta kentällä tehtyihin havaintoihin. Jokainen tutkija on myös oma persoonansa, joka varsinkin etnografisen kehittämisen menetelmissä on osaltaan vahvasti vaikuttamassa niin kenttään kuin aineistoon (ks. Riikka Hynnisen Liikkeellä tunteella -Näkökulma). Esimerkiksi Break the Fight! (BTF) -hanketta kuvastaa kentän projektiluonteisuus, lyhytkestoisuus ja katoavaisuus: aina työpajaan ei tulekaan paikalle nuoria, ja parhaimmillaankin toiminnot ja samalla tutkimuskohteet ovat olemassa tietyt kellonajat viikossa, tietyssä tilassa. Tällöin tutkimus on väistämättä sidottava projektin toimintaperiaatteisiin ja aikaraameihin. Kenttä voi myös hävitä – ja mahdollisesti palautua myöhemmin arviointitutkimuksen toisessa vaiheessa. Tällaisesta tapauksesta kertoo tutkija HuK Susanna Jurvanen tämän kirjoitussarjan toisessa tekstissä, jossa hän pohtii kauppakeskuksessa muutaman kuukauden kokeilujakson verran toimineen BTF hiphop-harrastetilan toiminnan reunaehtoja saadun palautteen ja havainnoinnin pohjalta, sekä toiminnan mahdollisuuksia tulevaisuudessa.
Olemme Break the Fight! -tutkimushankkeessa päätyneet metodologisesti etnografiseen kehittämiseen (ks. Haanpää et al. 2014, 303), jolloin keskiössä on pyrkimys vaikuttaa aktiivisen osallistumisemme kautta tutkimaamme kohteeseen, joko etsimällä suoraa muutosta ongelmaan tai tarjoamalla malleja ja näkökulmia kehittämisen lähtökohdiksi. Tällöin oleellista on pyrkiä havainnoimaan ja seuraamaan myös projektin erilaisia syklejä ja vaiheita (mm. suunnittelu-, toteutus-, lopettamis- ja arviointivaiheet erilaisissa hankkeen toiminnoissa).
Kentän imu on suuri, ja usein tutkija löytää itsensä helposti useammin sieltä kuin tieteentekijänä työhuoneestaan tai tiedeseminaareista. Kuitenkin akateemisen tutkimuksen hitaus, laatu ja syvyys olisivat tärkeitä hyveitä myös arviointitutkimuksissa. Tiedeaktivismi pystyy tekemään maailmasta varmemmin parempaa, kun myös lukemiselle, miettimiselle ja kirjoittamiselle on varattuna tutkijalle riittävästi aikaa. Olisikin kaikkia osapuolia hyödyttävää, että tutkimukseen osallistuvilla sidosryhmillä olisi mahdollisimman selkeä käsitys siitä, millaisesta arviointitutkimuksellisesta prosessista on kyse. Tutkimus on oma sosiaalinen prosessinsa, johon liittyy käytänteitä, mutta myös erilaisia asenteita (Haanpää et al. 2014, 294).
Kentän imu on suuri, ja usein tutkija löytää itsensä helposti useammin sieltä kuin tieteentekijänä työhuoneestaan tai tiedeseminaareista. Kuitenkin akateemisen tutkimuksen hitaus, laatu ja syvyys olisivat tärkeitä hyveitä myös arviointitutkimuksissa.
Kehittäjä-tutkijan anti hankkeissa tai politiikalle voi olla siinä, että hän avaa erilaisille yhteiskunnan toimijoille uusia ajatustapoja. Arviointitutkimuksen kehittymisen näkökulmasta vuoropuhelu akateemisen maailman ja soveltavan tutkimuksen välillä olisi syytä myös olla vahvempaa.
Kirjoittaja
VTT, dos., erikoistutkija Sofia Laine
Nuorisotutkimusverkosto
Kirjoittaja on tutkinut muun muassa nuorten osallisuuteen liittyviä kysymyksiä Suomessa, Euroopassa ja globaalisti. Tällä hetkellä Laine johtaa kahta tutkimushanketta, joista toisessa tarkastellaan nuorten kokemuksia Taidetestaajat-hankkeessa ja toisessa arvioidaan ja kehitetään Break the Fight! Mahdollisuus kuulua #BTFItaHelsinki -hanketta.
Lue Näkökulma pdf-tiedostona.
Lähteet
Aaltonen, Sanna & Hästbacka, Noora & Kivijärvi, Antti (2017): Metelin, kohinan ja hiljaisuuden kohtaaminen hyvinvointipalvelujen haasteena. Teoksessa S. Aaltonen & A. Kivijärvi (toim.) Nuoret aikuiset hyvinvointipalvelujen käyttäjinä ja kohteina. Helsinki: Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura, julkaisuja 198, s. 199–220.
Haanpää, Minni & Hakkarainen, Maria & Garcá-Rosell, José-Carlos (2014) Etnografia kehittämisen välineenä. Teoksessa: Pilvi Hämeenaho & Eerika Koskinen-Koivisto (toim.) Moniulotteinen etnografia. Helsinki: Ethnos ry, 287–307.
Laine, Sofia (toim.) (2018) Väkivallattomuuden sanomaa yläkouluihin hiphop-kulttuurin keinoin. Helsinki: Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura, julkaisuja 209. (viitattu 11.2.2019)
Neuvottelutulos hallitusohjelmasta 3.6.2019: Osallistava ja osaava Suomi – sosiaalisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävä yhteiskunta. (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.) Helsinki: Valtioneuvosto.
Ratkaisujen Suomi. Pääministeri Juha Sipilän hallituksen strateginen ohjelma 29.5.2015. (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.) Helsinki: Valtioneuvosto.
